Sivut

maanantai 9. joulukuuta 2013

Villasukkia ja lapaset

Taas on se aika, kun avataan neulomisarkku ja kerrotaan mitä on tekeillä. Sain kaikki 4 suunnitteilla ollutta villasukkaa vihdoinkin 100% valmiiksi. Päättelemisessa meni sitten ihan reilun kauan. Murr.. Suorastaan. Mutta sain sentään ne tehtyä.

Värikkään sukkaperheen koot vasemmalta oikealle: 43, 39, 39 ja  37

Myös innostuin yllätävästä valkoisesta sateesta sen verran, että tein itselleni lapaset <3 Kerrankin onnistuin tekemään itselleni todella hienot lapaset, eivätkä ne ole edes liian pienet :D Juu, miulla on semmone tapa lapasissa, että onnistun aina tekemään jotenkin liian lyhyet, vaikka kuinka katson ja mallaan sen tohon kätöseen. Ja en ole mikään ruotsi-ihminen vaikka onkin sinikeltaset (huom tuo yksi sinine on enemmänkin turkoosihtava!)

Kaavana lapasille käytin Novitan peruslapas-ohjetta -> *klik klik*


Ja olisin aloittanut toiset unholaan jääneet lapaset. Mutta sattumoisin tuli käytettyä tarvitsemani punainen lanka juuri noihin villasukkiin. Joten joudun tässä käymään langanmetsästysretkellä. Myös joudun purkamaan kyseiset lapasten alut ja aloittamaan alusta. Toinen lapanen oli siis valmis peukaloa vailla, mutten pitänyt käden jäljestäni kyseisessä lapasessa, joten purkuun! Mutta pian se punane lanka on hankittu ja aloittelen sitten tämänkin projektin altapois.

2 kommenttia: