Sivut

perjantai 28. helmikuuta 2014

Villapaita jämistä

Eli tein tuossa jonkinaikaa sitten semmoiset jämälankapolvisukat ja samassa kirjotuksessa mainittinkin, että suunnitteilla olisi toinen jämälanka projekti. Noh, tässä se on: Jämälankavillapaita. Tein tuota paitaa about 3viikkoa ja oli todella hauska rupeama. Ensimmäinen kunnollinen villapaitani neulottuna. Olen erittäin tyytyväinen. Malli-ideana käytin novitan lehdestä Syksy 2013 malli 9:ää, tietenkin muokaten mallia oman maun mukaan. Esimerkiksi koetin välttää erikappaleiden yhteenompelua käyttämällä pyöröpuikkoja ja sukkapuikkoja. Työ on kokonaisuudessaan tehtyä 4mm puikoilla. Paita on pussimainen ja isohko. Myönnän, ettei itelle sovi ihan tommoiset paidat, mutta tää onkin tulossa vain kotikäyttöön. Ihanan lämmin ja pehmonen johtuen langan pätkistä sisäpuolella ;) 

Sain ystävältäni Kapteenilta langan jämiä työhön vielä työn loppupuolella 49g verran lisää lankaa, joista ei sitten mennyt kuin puolet tuohon paitaan ja omistani jämistä jäi vielä ihan reilusti johonkin pieneen työhön vielä lankaa. Katsotaan mitä seuraavaksi keksin jämistä ;) Mutta tässä nyt kuvia paidasta seuraavaksi!

  Takaanta kuva

Vasen olka

Oikea olka

Edestä

Kiitos kuvauksesta ystävälleni Kapteenille. Suuri apu jälleen kerran ;)


Lankaa kului:
580g

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Vihdoinkin valmis!!

Eli niinkuin otsikkokin jo tuossa sanoo, niin vihdoinkin on valmis minun yli 2 vuoden projektini. Isoäidinneliöpeitto. Olen todella tyytyväinen, että sain sen vihdoinkin valmiiksi. Ei mulla kestänykkää kuin yli 2 vuotta. En kyll vähään aikaan halua tehdä neliöitä :D. Lankalaihikseen nappasin mukaan vain noi palat mitkä tein tässä tänä vuonna, plus sitten yhistämislankaset noihin paloihin. Tuli tässä jopa jouduttua ostamaan yks musta nalle lisää ihan varmuuden vuoksi, koska en osannut ollenkaan arvioida paljon sitä olisin tarvinut, joten +100g ostettu lisää taas lankaa.

Peitto on tulossa ystävälleni ja aloitin tuon tekemisen kesällä 2012. Olisin halunnut saada sen 2012 jouluksi valmiiksi :D Mutta elämän kiireiden ja muiden myllerrysten takia en sitten jaksanut sitä tehdä valmiiksi. Ja koska peitto tulossa hänelle, niin tietenkin piti hänen lempivärejänsä käyttää peitossa. Keskelle halusin tuollaisen huomiota herättävän "kuvioidean", ettei se peitto nyt olisi kokonaan samanlainen. Plus, en silloin jaksanut tehdä pieniä neliöitä ;) haha. Mutta olen siis todella tyytyväinen tähän tekeleeseen, että sain sen vihdoinkin tehtyä valmiiksi.

aloitus vaihe, näin paljon olin jo tehnyt ennen vuotta 2014.

 25kpl verran tein paloja lisää 

valmis tuotos!

Lankaa kului:
273g (25kpl paloja + yhistämislanka)
muu kulutus on laskematta :)

perjantai 21. helmikuuta 2014

Tilaussukat pariskunnalle

Sain tässä pyynnön tehdä villasukat ystäväpariskunnalle. Koot 37 ja 39. Sukissa oli ehtona se, ettei valkoista saa olla. Muuten sai olla sitten millaiset halusin. Noh päätin kummassakin sukassa käyttää mustaa päävärinä ja raitoja sitten muilla väreillä. Naisen sukan lankoina käytin 7veljestä, nallea ja Brazilia glitter. Ja miehen sukan lankoina 7veljestä ja jotain akryylipohjaisia lankoja.


Naisen sukka koko 37



Miehen sukka koko 39


Lankaa kului:
188g

maanantai 17. helmikuuta 2014

Kynsikkäät

Tein tässä yksi päivä kaverille tommoiset miesten kynsikkäät (vai kämmekkäiksikö pitäisi kutsua?). Ohje oli novitan uusimmasta lehdestä kevät 2014 poimittu. Todella nopeat ja oli todella helpot tehdä. Ja tietysti omaan tiettyyn tapaani, en koskaa noudata ohjeita 100% :D Tässäkin sen huomasin, koska ihan vahingossa aloin soveltaa omiani taas kerran! Voi että..

Lankoina käytin Novitan mustaa 7veljestä resoreissa ja mustaa nallea kirjoneuleessa. Punainen lanka on Perle-Krepp 100% puhdasta uutta villaa.


Lankaa kului:
54g

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Projekti "Mielen järkytys"

Eli tämän projektinin aloitin keskellä yötä klo. 2:00 kun en vain saanut unta. Omistan lankarullan, joka pitää sisällään todella paljon pieniä langan jämiä. Haluan tietenkin niistä langanpätkistä eroon ja päätin sitten ryhtyä keskellä yötä tekemään polvisukat. Nimen tälle projektille annoin ihan vain siksi koska kuka oikeasti alottaa neulomaan keskellä yötä ja vielä tälläsiä sekasikiö sukkia :D Noh aikaa näinin meni sitten 4päivää, kun ei kokoajan viitsinyt neuloa. Ohjetta näihin ei oikein ole, kun päästä keksin lisäykset ja kavennukset. Ja langanpäitten päättelystä, ainoastaan päättelin alotuksen ja lopetuksen. Muut langat on solmuilla toisissaan kiinni. Myös mitä lankaa tuohon on kulunut, niin sanotaan vain että monta eri merkkistä lankaa :D. Olen itse erittäin tyytyväinen näihin sukkiin. Suuri sopivan kokoset, ja mahtuvat farkkujen päälle. Mallina kuvassa minä itse ja kiitokset Kapteenille valokuvaamisesta. Tattista!




Lankaa kului:
200g

Pidettiin valokuvaussession yhteydessä pikkuinen neulepiiri myös ja sain lisää jämälankoja Kapteenilta. 187g verran. Omasta kerästäkin jäi tuota lankaa jäljelle. Suunnitteilla on toinen projekti, mutta siitä sitten kun/jos sen teen ;). 

torstai 6. helmikuuta 2014

Sateenkaari Kauluri

Olen tässä jo haaveillut pari viikkoa kaulurista. Istuin sohvalla virkkaamassa isoäidin neliöpeittoa kasaan ja yhtäkkiä iski aivan suunnaton himo neuloa kauluri. Noh, onneksi olin jo suunnitellut langan mistä tekisin sen. Sain viime vuoden puolella Kapteenilta pari pikku pussia lankoja, joiden joukossa oli valkoinen Cool flamme lankakerä (51% ULD ja 49% ACRYL). Lanka oli sen verran ihanan pehmoinen ja kaunis, että päätin siitä kaulurin tehdä.
Ja koska itse olen kalpea kuin kalkkilaivan kapteeni, niin pakko jotain väriä siihen laittaa mukaan. Käytin toisena lankana todella vanhaa Kanadalaista tummaraidallista värilankaa. Koostumuksesta ei ole mitään hajua, eikä merkistä :D Ensimmäisiä lankojani joita sain mammani siskolta ulkomailta. Ja täytyy myöntää tuloksesta tuli aivan ihana ❤ Juuri sopivan värikäs omaan makuun, muttei kuitenkaan mauttoman raidallinen. Ohje on omasta päästä ja tehty pitkillä muovisilla puikolla nro10.

Kuvan väriskaala ei ole suunniteltu :D Mutta tässä kuvassa kauluri kaulassa.

Kauluri suorana tuolilla.

Lankaa kului:

109g

maanantai 3. helmikuuta 2014

Laadunvalvontaa

Menossa parit käsityöt tässä, eikä mikään vielä ole kunnolla valmis. Mutta ajattelin näyttää muutamat kuvat tässä minun pienestä laadunvalvojastani. Olin tässä tekemässä isoäidin neliöitä ja suunnittelemassa peittoa, kun kissani päättikin tulla seuraamaan tilannetta. Se katteli tossa ja haisteli sitten paloja ja tyytyväisenä,sitten päätti, että nää on hänen :D Tässä nyt pari kuvaa kyseisestä tilanteesta: