Sivut

lauantai 29. marraskuuta 2014

Junasukkia osa6

Pitkästä aikaa taas on parit sukat tehty. Myönnän todellakin, etten ole onnistunut tässä junasukka haasteessa, jonka pistin itelleni. :) Joulukuu on pian ovella ja vasta n.20 sukat olisivat silleen valmiina luovutukseen. Tässä nyt numerot 17 ja 18.. Jotka sain kuvauskuntoon viimeisteltyä. Harmittaa vähän, mutta olen vakaasti päättänyt, että kyll mie ainakin ilmaislangoista teen ne junasukat loppuun. Mutta niissä saattaa sitten mennä tuonne keväälle asti. Mutta on ollu todella hauskaa ollut tehdä noita sukkia. Mutta tämä on viimeinen postaus liittyen tuohon junasukkahaasteeseen. Kyllä luultavasti sukista tulee kuvia viel, niistä mitä teen. Mutta en silloin enää puhu haasteesta.

Lankoina näissä käytetty merinovillalankaa ja puuvillalankaa. Yhteensä meni näihin semmoiset 68g lankaa.

vasen merinovillaa ja oikea puuvillaa

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kerrosrivinousupolvarit

Myönnän, olen rakastunut tähän kerrosrivi nousuun. Aivan ihana malli neuloa sukkaa ja pääsee kivasti "leikkiin" noitten värien kanssa :) Mut joo lupaan nyt, että vähäksi aikaa tää malli saa nyt jäädä tekemättä. Koetan jotain muuta malli-ideaa sitten sukissa tai ihan perussukkaa vois taas tehä.

Tykkään kyll ku tästä rivinoususta tulee semmosta jämäkkää ja tukevahkoa neulosta. Niin aattelin myös, että vois nää sukat sitten pysyäkkin siel jalassa kunnolla :) Täytyy myös mainita että kauheasti tykkään näistä ku ovat niin ihanan värisetkin! 



Mut joo, näissä mie käytin aikaisemmin tehdyistä regiasukista jäänyttä lankajämää ja novitan kirkkaan valkosta 7veikkaa. Polvisukkien ohje vähän muokattuna löytyy Omin Pikku Kätösin blogista. Ja puikkoina käytin 3,5mm. Yhteensä lankaa meni 172g

lauantai 22. marraskuuta 2014

Kerrosrivinousu puuvillasukat "Elsa"

Lupasin silloin kauan sitten tehdä puuvillasukat tilaamistani langoista ja aloitinkin ne. Mutta! Se ensimmäinen sukkaprojekti muuttuikin kynsikkäiksi. No silti minua jäi vaivaamaan se etten saanut niitä sukkia tehtyä.. No sitten löysin tuon kerrosrivinousun, teinkin jo yhdet sukat samalla taktiikalla aikaisemmin.

Mutta siis, nyt näistä sukista. Otin noita puuvillalankoja ja pistin niitä kolmenkertaseksi, että onnistuisin tuossa. Eikä olisi niin iso työ neulomisen osalta haha. Myös! Olin ostanut semmoista ohutta kuminauhalankaa, joten tahdoin kokeilla sitäkin sitten samalla, kun tiedettävästi puuvilla venyy ja saattaa "menettää" muotonsa. Pistin sitten varteen pari kierrosta sitä. Nimesin nää sukat Elsa-sukiksi, koska tuo väritys vaan toi miulle mieleen Frozenista sen Elsan :) ja taisin popittaa myös näitä tehdessäni sitä "let it go" biisiä. haha. Mutta siis sukat menivät miun äitille ja ovat kokoa 38.

Lankana käytetty puuvillalankoja ja puikkokokona ollut tuo 3mm. Lankaa yhteensä meni 82g


maanantai 17. marraskuuta 2014

Hurricane säärystimet

Olen tässä vähän aikaa haaveillut säärystimien teosta ja olen paljon tuolta ravelrystä erilaisia ohjeita katsonut. Löysin tämmöisen hurricane boot cuffs ohjeen josta aattelin, että onnistuisi tehdä myös säärystimet. Tämä oli vain ajatuksen lentoa, kunnes sitten eräs ystäväni pyysi, että voisinko tehdä säärystimet hänelle ennen kylmien tuloja. Näytin kyseisen ohjeen hänelle ja sitten aloitinkin tekeen :) Myös aattelin, että kerran ku nää teen, niin nään sit miten meneevät säärystiminä.

Lankana käytin novitan 7 veljestä tuollasta tumman harmaata, aivan ihana väri minusta! Puikkoina menivät 3,5mm ja lankaa yhteensä meni tuon 170g.  Ohjeessa on 3 eri kokoa, käytin isointa kun tein noi.



Todella nopeat ja helpot oli tehdä. Myös plussaa että pystyy ihan hyvi kattoo jotain sarjaa yms samalla kun tekee ;) Suosittelen, ihana malli! Ja suuntaan nyt tekemään omia säärystimiä seuraavaksi <3

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Synttäriarvonnan voittajat!!!

Ensiksi haluan kiittää kaikkia jotka onnittelivat ja osallistuivat arvontaan :) Ihana oli nähä teit noinkin monta!

Mutta siis aika julkaista arvonnan voittajat! Ykköspalkinnon voittajaksi pääsi Amria. Onnittelut :) Olen yhteydessä sinuun sähköpostitse. Ja kakkospalkinnon voittajaksi pääsi knea. Onnittelut :) Olen sinuunkin sähköpostitse yhteydessä.

Jos ette saa sähköposteja, niin pistäkää takaisin tulemaan viestiä islantilainenvillissas@gmail.com 

Kiitos kaikille osallistujille :) ja onnea voittajille!!

ps. viestit laitettu, voittajille tiedoksi, lähettäjänä olen minä, vaikka nimenä olisikin jokin muu.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Batman sukat ja lapaset

Kaverini kysyi voisinko tehdä hänelle Batman sukat ja lapaset. En aikaisemmin ollutkaan sitten tehny tuota Batman kuviota mihinkään, mut uskoin kyll onnistuvani :D Joten kävin sitten tuumasta toimeen.

Ensimmäinen ongelma näissä oli, etten löytänyt sopivaa kuviota ja logon jonka nappasin googlen kautta, ei muokkautunut käyttämälläni neulesivustolla sillee kuin tahdoin. Joten jouduin sitten tyytymään vanhanaikaiseen metodiin ja piirtelin tuon kuvion paperille! Toinen ongelma oli sitten se, ettei kirjoneule tahtonu oikein haluta toimia miun kanssa yhteen toisessa villasukassa. 

Villasukissa käytin puikko kokoja 3,5mm normisti ja sitten tuossa kuviossa menin käyttää 4mm. Ja lapasissa meni sitten koko lapasen teossa nuo 3,5mm.. Lankana käytin Novitan 7 veljestä mustaa ja keltaista.Yhteensä meni semmoiset 200g




lauantai 8. marraskuuta 2014

Kahet kappaleet kynsikkäitä

Nää olis voineet mennä myös eri postaukseen, mutten nyt viiti alkaa pistää, kun muuten tulis ihan tajuttoman lyhyet. Ja kerran ku o samanlaiset työt kyseessä, niin eihä siin ny niin kauheeta risitriitaa tule, eikös? :) Ja kuvat on eripäiviltä ja silloin ku ei viel ollu näin synkkää säätä.



Eli siis jo kauan sitten kerroin kuinka ostin puuvillalankaa ja niistä oli sitten pitäny tulla puuvillasukat, noh se sukka idea ajautui karille  ja niistä tulikin sitten kynsikkäät. Itelle ne mie koetin tehä, mutta aivan liian pienet näihi lapioihin. Joten menee sitten etiäpäin nää. Ja eilen just annoin uudelle omistajalle, oli todella tyytyväinen :) Ohje näihi on omasta päästä. 2,5mm puikoilla tehty, kaksinkertasella langalla ja lanka oli sen 100% puuvillaa.



Toiset kynsikkäät tein sitten Novitan 7veikasta. Nää o miesten kokoa, joten ei taaskaa miulle :D haha. Ohje muokkailtu novitan lapasohjeesta. Puikot oli 4mm.

Yhteensä lankaa menny kumpaaki työhö: 104g


Muistutan viel että blogissani menossa 1v arvonta, lisää osallistujia mahtuu ehottomasti mukaan, että osallistumaan vain :) Viel mahtuu vaikka kuinka mukaan. Ja kiitos jos kaikille jotka ovat onnitelleet blogia ja osallistuneet. Aivan ihanaa nähä innostusta teissä kaikissa jotka ootte osallistuneet. Lämmittää tällaista pientä sydäntä.