Sivut

torstai 5. helmikuuta 2015

Pipo yhdestä kerästä

Kävin tässä neulepiirissäni ja siellä meille esitteltiin (Kangaskeitaan toimesta) uutuuslankoja. Yhtenä uutuuslankana oli Sirdarin Head Start lankakerä. Yhdestä kerästä saa yhden pipon ja siinä vyötteessä on myös ohje pipoa varten. Myös kerän mukana tulee tupsukin. Lanka on 62%akryylia, 26% polyesteria ja 12%mohairia. Yhteensä lankaa on 50g.

Oli aivan pakko ostaa ja kokeilla, koska olen noita tommosia samanlaisia lankakeriä vähän kattellukki. Harmikseni en ottanut kyseistä kerästä kuvaa kun olin sen ostanu, mutta googletin ja löysin kerästä sitten sen kautta kuvan. Ku on tuo kerän ulkonäkökin niin suloinen, että aivan pakkohan seki on teille näyttää

Kuva googlen kautta

Eli ostin tommosen pinkkiharmaan, aivan ihanan tuntune lanka, tykkäsin kyllä neuloo. Ohjeessa tää pitäis tehä 2 pitkällä puikolla, mutta mie en tahtonu mitää yhistämissaumaa pipoon, niin tein sukkapuikoilla. Myös huomasin, että jos ohjeen mukaa tekis sitten sukkapuikoilla, niin joko pitäis lisätä tai poistaa 2s. jotta tulisi sitten tasasesti tuo alun 2o2n. Myös jouduin vähän soveltamaan kun esim minulla ei ole 10mm sukkapuikkoja :) . Käytin tässä 8mm ja 9mm sukkapuikkoi ja ei oikeastaan haitannut tekoa. Myös tein pikkasen ohjetta lyhkäsemmän. Tupsun kiinnittäminen oli ihan helppoa, ite viel tein monta neula ommel varmistusta, että pysyy sitten paikallaan pipossa. Oha tuo nyt sen verran ihanan värikäs tupsu, ettei sitä taho kadottaa! :D haha.

 Tämmöinen sitten tuli siitä miun pipostani. Aivan ihana

Lankaa kului semmoinen 49g.
Ylimääräselle langalle kävi sitten niin, että pistin sen jämälankakerään.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Hurricane säärystimet osa2

Tein tuossa jo viime vuoden puolella yhdet hurricane säärystimet tällä samalla ohjeella.  Halusin ehdottomasti kokeilla tämmöistä ideaa jossa käytin viron villaa ja yksväristä lankaa keskenään. Aattelin, että toisi lämpöä enemmän ja näyttäis kivalta kun tuossa viron villassa tuo väritys vaihtuu tuollee kivasti :). 

Olen lopputulokseen tyytyväinen, näpsäkät ja somat säärystimet. En tiedä kylläkään että menevätkö omaan käyttöön vai pistäisinkö joululahjavarastoon. Saa nyt nähdä, alkaahan nää säät tässä sit vähä lämmetäkki pikkuhiljaa, niin kerkeehän se mieli muuttuu ennen ens joulua ;) haha.

Ohje on muokattu tuosta hurricane boot cuffs, joka löytyy ravelrystä. Neuloin 80silmukalla 3,5mm puikoilla. Lankoina viron villa Lityarn ja ohkanen lanka 75% villaa ja 25% polyamidia (nimeä en muista, pahoittelut!). Lankaa yhteensä meni 120g

varpailla oli kylmä kuvauksissa ;)